Huonosti parantuva murtuma, non-union

Parantumaton murtuma, Non-union 

Tri Per Bosemarkin väitöskirja pureutuu ongelmaan, minkä takia kaikki murtumat eivät parane, ja miten saisi parantumattoman murtumankin paranemaan.

Hän on ortopedian tohtorivuodesta 2014 väiteltyään työstä

Enhancing bone health through concurrent anabolic- and anti-catabolic pharmacological treatment.

ISBN 978-91-7619-033-3. ISSN 1652-8220 Lundin yliopisto.

Koska tämä on mielenkiintoinen aihe ja monessa seikassa voi myös potilaskunta olla luunsa paranemisen myötä- tai vasta-vaikuttaja, niin suomennan Bosemarkin ajattelutavasta ja kirjasta muutamia lähdetietoja: Ensinnä (1) luun biologista ja solutyypeistä  . Sitten luun parantumisesta  (2) non-union- murtumasta

Non-union,

(Lopulta valeniveleen johtava pitkittynyt, epäonnistunut luun paraneminen)

"Noin 5-10 % kaikista pitkien luitten murtumista kehittää valenivelen, non-union. FDA määrittelee non-union tilan murtumana, joka on yli 9 kk vanha eikä osoita radiografisia merkkejä luun paranemisen edistymisestä seuraavina 3 kuukautena. Non-union on vakava komplikaatio, joka usein johtaa raajan alentuneeseen toimintakykyyn sekundaarisesti nivelten jäykistymisen, lihasten riutumisen ja käytön puutteesta johtuvan osteopenian takia. Erityisen vaikea ongelma oninfektoitunut non-union. 

On useita riskitekijöitä non-union tilanteen kehittymiselle. Ne voidaan jakaa murtumaan korreloiviin  tai potilaaseen  korreloiviin.

 Murtumaan korreloiviin riskitekijöihin sisällytetään korkealla energialla kehittynyt avomurtuma, periostin liuskoittuminen irti ja luun menetys , segmentaaliset murtumat, laajat kirurgiset lähestymistavat, syvä infektio ja kehno tai riittämätön kiinnitys. 

Potilaaseen korreloivia riskitekijöitä ovat korkea ikä, kehno ravitsemustila, tupakanpoltto, alkoholin käyttö, diabetes, krooninen tauti ja tietyt lääkkeet kuten NSAID ja kortikosteroidit.

 Usein non-union on multifaktorinen ja pitää puuttua moniin seikkoihin, jotta saa murtumalinjojen luutumisen aikaan. 

Klassisesti radiografisiin löytöihin perustaen non-union jaotellaan atrofisiin ja hypertrofisiin non-unioneihin. Tämä on yksinomaan kuvaava luokitus eikä viittaa tausta syihin. Lisäksi näiden kahden kombinaatioitakin esiintyy. 

Atrofinen non-union johtuu kehnosta luun biologiasta ja callus puuttuu radiografiassa.

Hypertrofinen non-union: Murtumakohdassa on ollut liikaa liikkumista ja radiografia osoittaa suurta callus-määrää, mutta callus ei tee murtumakohtaan siltaa. 

Atrofinen non-union hoidetaan tyypillisesti ABG:llä (autologous bone graft) eli potilaan omasta kehosta saadaan luusiirrännäistä. 

Hypertrofinen non-union-murtumissa ei ole stabiliteettiä ja tyypillistä on ,että ne stabiloidaan jäykäksi sisäisellä fixaatiolla, joka muodostaa puristusta (compression) murtuneitten osien kautta, jos mahdollista.

Non-union voidaan myös katsoa epäjärjestykselliseksi häiriöksi luun normaalissa paranemisessa esiintyvässä anabolian ja katabolian tasapainossa. Tämä paradigma tekee luun paranemisen lääkkeellisen modulaation kiinnostavaksi. Anabolisia lääkkeitä voidaan käyttää vahvistamaan kehnoa sisäistä anaboliaa ja anti-katabolisia lääkkeitä voidaan käyttää vastavaikuttamaan epätoivottuun kataboliaan.

 (Little et al. 2005, 2007, Doi et al. 2011)."

Suomennost 17.5. 2016