Non-union, valenivel, pseudoartroosi (1999 väitöskirja)

LL, KIRURGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI KALEVI HIETANIEMI
väittelee 17.6.1999 aiheesta:
REISILUUN DIAFYYSIMURTUMAN VALENIVEL
Lääketieteellisessä tiedekunnassa esitetään torstaina 17.6.1999 kello
12.00 Töölön sairaalan luentosalissa 1, Topeliuksenkatu 5,
tarkastettavaksi LL, kirurgian erikoislääkäri Kalevi Hietaniemen
väitöskirja "Diaphyseal femoral fracture non-union".
Tutkimus kuuluu ortopedian ja traumatologian/kirurgian alaan.
Vastaväittäjänä on dosentti Tuomo Visuri ja kustoksena professori Seppo Santavirta.
Teos julkaistaan Tieteellinen Tutkimus Ortonin Julkaisusarjassa.

LYHENNELMÄ VÄITÖSKIRJATYÖSTÄ:

Hidastunut luunmurtuman paraneminen (non-union) sekä sen seurauksena myöhemmin kehittyvä valenivel (pseudoartroosi) ovat edelleen hankala kliininen ongelma käytännön ortopediassa. Vaikkakin normaali
luunmurtuman paraneminen on nykyisen sidekudos-tutkimuksen keinoin varsin pitkälle selvitetty on luutumattoman murtuman saloja pystytty toistaiseksi kokeellisessa tutkimuksessa valottamaan vasta varsin
vähän. Tämä johtuu siitä, että standardoitua kokeellista biologisesti kliinistä luutumatonta murtumaa vastaavaa pseudoartroosin mallia ei
ole ollut ja nekin kokeellisista valeniveltä käsittelevät tutkimukset, joita on kuvattu kirjallisuudessa, ovat lähinnä selvitelleet
erilaisten sähkövirtojen vaikutusta luutumattoman murtuman paranemiseen. 
Luutumaton murtuma ja pseudoartroosi kehittyvät silloin,kun paranemistapahtumalle välttämätön soluväliaineiden tuotanto häiriintyy siten, ettei murtumaraon mineralisoituminen ole enää
mahdollinen ja paraneminen tapahtuu arpimuodostusta vastaavan prosessin avulla. Tuloksena on mekaanisesti kestämätön hetkuva murtuma-alue raajassa.

Väitöskirjatutkimuksessa kehitettiin kokeellinen valenivelmalli, jolla pseudoartroosi saatiin syntymään kombinoimalla tiedossa olevia valenivelen etiologisia tekijöitä, joista yhtenä keskeisimmistä
pidetään mekaanista liikettä murtumapäiden välillä. Tätä mallia käyttämällä tutkittiin kehittyvää valeniveltä eri sidekudostutkimusmetodein. Tutkimuksessa kuvataan luutumattoman murtuman histologisia ja radiologisia muutoksia, sekä selvitetään häiriintyneessä murtuman paranemisessa tapahtuvia vaiheita biokemiallisin mittauksin ja immunohistokemiallisin metodein sekä tutkitaan eri kollageenityyppien ja proteoglykaanien geeniexpressiota.

Tässä kokeellisessa häiriintyneen luunmurtuman paranemisen mallissa alkuvaiheet näyttivät seuraavan normaalin luunmurtuman paranemisen kaavaa. Jatkuva mekaaninen instabiliteetti sai kuitenkin aikaan
häiriön lokaalisissa ja systeemisissä murtuman paranemista säätelevissä tekijöissä estäen rustoisen ja edelleen luisen sillan muodostumisen murtumapäiden välille. Normaalille murtumanparanemiselle
tyypillinen kaskadimainen eri kollageeni- ja proteoglykaanityyppien esiintyminen murtuma-alueella muuttui lähinnä vastaamaan arpikudoksen
muodostuksessa esiintyvää.
Mallia voidaan käyttää edelleen jatkotutkimuksiin
valenivelproblematiikkaa selvittämään, jotta
ortopedis-traumatologisessa käytännössä kyettäisiin reagoimaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa murtumanparanemisen häiriöön ja voitaisiin valita oikea hoitomuoto varmistamaan murtuman normaali
luutuminen.
Julkaisussa on 96 sivua ja se on painettu Yliopistopainossa. ISBN-numero on 952-9657-11-0.
Lisätietoja:
Tiedottaja Minna Meriläinen